Howrsepalsta

Keskustelua ja mainostusta

Mitä kasvatat Howrsessa?

Yleistä keskustelua kaikesta

Mitä kasvatat Howrsessa?

ViestiKirjoittaja Ankka » 26 Tammi 2019, 14:49

Hei! Tehdäänkö ketju, jossa voidaan keskustella hevosten kasvattamisesta? Eli kerro tänne, mitä kasvatat tällä hetkellä, miksi kasvatat kyseisiä rotuja ja onko sinulla tavoitteita. Itsestäni ainakin olisi mukavaa löytää samojen rotujen kasvattajia.

Kasvatan itse pääasiassa kerryboginponeja kasvattajanimellä of Asra Maris. Asra on arabialainen naisen nimi ja tarkoittaa yöllä matkustamista (travel at night), Maris puolestaan on latinalainen naisen nimi ja tarkoittaa merestä (noussut) (of the sea). Ja nämä olivat kaksi kivaa sanaa, joten yhdistin ne kasvattajanimeksi :D
Kerryjen kanssa olen työskennellyt oikeastaan oman peliurani alusta asti (eli vajaan vuoden). Kerryihin päädyin pääasiassa niiden miellyttävän ulkonäön ja värivalikoiman laajuuden vuoksi. Pyrin jatkuvaan ja aktiiviseen GP:n kehitykseen, tällä hetkellä parhaan kerryni GP pn 1960+ En edes yritä kilpailla kärkitiimien tahdin kanssa, koska kasvatan yksin, mutta kilpailu itseäni vastaan on melko kova. :DD

Pienempinä kasvatustoiminnan muotoina ovat islanninhevoset itsekseni kasvattajanimellä Taivasalla ja englannintäysveriset tiimissä English Whisky (*piilomainos*, joka muuten etsii uusia aktiivisia jäseniä). Molempien kanssa pyrin tasaiseen tahtiin kehittämään GP:tä. Issikoiden kanssa paras GP on 2686 ja enkut huitelevat 4700:n paremmalla puolella.
No one is too old for fairytales
Ankanpesä
Avatar
Ankka
Varsa
Varsa
 
Viestit: 6
Liittynyt: 15 Joulu 2018, 15:46

Re: Mitä kasvatat Howrsessa?

ViestiKirjoittaja Noir » 27 Tammi 2019, 11:00

Kasvatukseni keskittyy lähinnä tiimeilyyn. Kasvatankin tiimeissä welshponeja, holsteininhevosia, akhaltekkejä, criolloja, american bashkir curlyjä ja tennesseenwalkereita. Täten käytän resurssini ennemmin tiimeihin kuin yksinkasvatukseen, mutta toisinaan laitan resurssejani quartersarviin, kasvatusnimi Last of Us yhden lempipelini mukaan. Niiden gene on nyt hieman yli 1700.

Toisinaan tehtailen muita yksisarvisia kasvatusnimellä Sic Parvis Magna, joka on tuttu Uncharted-pelisarjasta ja aaseja nimellä The Last Donkey, lähinnä sen vuoksi että saan lisää hevosia ja aaseja joille voin tunkaista kultaisen omenan. Tällöin en välitä potentiaalista eikä yksisarviseni olekaan kovin hyviä. Kasvatusnimiä löytyy usealle eri rodulle, mm. kerrybogit, ranskanpuoliveriset, lipizzat, quarterit mutta niiden kasvatus ei ole mitenkään aktiivista. Niitä saattaa syntyä silloin tällöin.
Avatar
Noir
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 22
Liittynyt: 14 Joulu 2018, 13:56
Paikkakunta: Turku

-

ViestiKirjoittaja BobCat » 02 Touko 2021, 00:30

Minun tällä hetkellä omistamani pelit ovat:

Team Fortres 2, G-Mod, Minecraft, Mafia 2 ja Omsi 2

Olisiko kenelläkään ehdotuksia, mitä peliä voisin kokeilla seuravaksi?
Avatar
BobCat
Varsa
Varsa
 
Viestit: 2
Liittynyt: 01 Touko 2021, 14:33
Paikkakunta: Germany


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron